Artikkelin Silloin sun tällöin kommentit

Kirjoittaja: herne

herne — Fri, 20 Mar 2009 20:19:37 +0000

Viimevuosina ovat Jumalanpalvelusmenot
kovasti kallistuneet kaikenlaisen viihteen linjalle
On enempi niitten tunteitten ruokkimista ja
tunnelmien kehittelyä, kuin ihmisten hengellisen
puolen ruokkimista. Se, että jaksaa uskoa ja luottaa
Jumalan puolueettomaan apuun arjen keskellä, kun
sairauksien ja muitten ongelmien kanssa painitaan,
ei mistään tunnelmista ja tunneruokinnasta tokene.
Ei rääkkääntynyt ihminen jaksa uskoa pelkällä ajanvietteellä,
sitä löytyy nurkan takaakin, jos sikseen olisi.
Kirkko on paikka, josta haetaan sitä Jumalan voimaa,
jota ei mistään muualta löydy. Sitä Armon Aitoa Sanaa,
Jumalan Omaa Sanaa, että Toivoa on, oli mitä oli, ja
tuli mitä tuli. Sen voiman nimi on Evankeliumi.
Se puuttuu. Kaikkea muuta on. Paljon.

Ihmiset ovat väsyneet viihteeseen ja hulinaan.
Se, että se tuotiin kirkkoonkin, toivossa, että väki
viihtyisi, niin toisin kävi. Uskon, että monet
ovat pettyneet pintapuoliseen hyminään Jumalan nimessä.
Jumala ei saa olla enää Jumala, vaan jokin keppihevonen,
tai veruke, että jotakin olisi kirkkojen lämmikkeeksi.

Kirjoittaja: savisuti

savisuti — Fri, 20 Mar 2009 11:20:41 +0000

Luterilaisen seurakunnan työntekijän lapsena ei sunnuntaiaamun jumalanpalvelus ole koskaan innostanut. Koin sitä lapsena ihan riittävästi ja aamulla en muutenkaan jaksa lähteä liikkeelle jos ei ole pakko. Hengellisen yhteyden elämääni olen löytänyt muualta ja jos haluan messuta, on onneksi olemassa Tuomasmessut ja muut iltaisin pidettävät, menevämmät jutut mitkä kiinnostavatkin enemmän. Ehkä kirkon olisi korkea aika tehdä jotain kun aamumessussa kävijöiden määrä ei tuosta varmaan ainakaan nouse. Iltapäivä- ja iltamessu saattaisi olla kiinnostavampi vaihtoehto kuten jotkut iltamessut ovat jo osoittaneet.

Kirjoittaja: millan

millan — Fri, 20 Mar 2009 08:05:36 +0000

Entisenä kirkon työntekijänä tunnustan ihan häpeämättömästi, etten ole KOSKAAN viihtynyt jumalanpalveluksissa. Tyhjänpäiväistä liturgiaa ja höpinää minun korvissani enimmäkseen. Sitäpaitsi viisi päivää viikossa itse saarnanneena ei totisesti huvittanut vääntäytyä pyhäaamuna puisiin penkkeihin lisää kuulemaan. Enkä usko Jumalan tästä mitenkään mieltään pahoittaneen. Kirkolliset menot ovat kuitenkin pitkälti inhimillisiä luomuksia ja sorry vaan, kuivakka kirkollinen meno, ei ainakaan tätä akkaa kovasti puhuttele – siitäkään huolimatta, että kristinusko on syvästi elämäni perusta.Taitaa olla pitkälti myös kulttuurinen kysymys. Ehkä minun olisi pitänyt syntyä Amerikkaan mustaksi baptistiksi. Heidän musiikkinsa puhuttelee..

Kirjoittaja: Sananjalka

Sananjalka — Fri, 20 Mar 2009 06:51:59 +0000

Neljän vuosikymmenen ajan saarnoja pitäneenä matkasaarnajana, en pappina, olen ”paastonnut” jumalanpalvelukset elämästäni kohta vuoden ajan. Liekö tämä kapinaa Jumalaa kohtaan vai omaa seurakuntaani kohtaan vai vain väsymystä, mutta ainoastaan TV- ja radiokirkot ovat olleet minun osallistumislistassani.
Eri seurakunnissa kulkeneena matkalaisena sain huomata, että harvoin oli mm. nuorisonohjaajia kirkossa. Olivat leireillä, kuulemma. Vierailuseurakunnistani Keminmaan seurakunnassa oli kaikkein eniten seurakuntien työntekijöitä kirkossa, töissä ja vapaalla olevia, ainakin silloin kun minä olin siellä.
Monilla ovat omat papit, joita tullaan kuulemaan eikä koskaan muulloin käydä kirkossa.