Muistolehdossa, isän leposijalta palatessa 

Lähdimme yhdessä käymään lapsuusmaillemme, Toinen ja minä. Ajelimme huikean kauniissa syysvärisessä maisemassa. Kullankeltaiset sänkipellot yhtyivät tummanvihreän ja keltaisen kirjavaan metsänrajaan milloin lähempänä milloin kauempana tiestä. Musteensiniset ja helmenharmaat pilvet päästivät pitkiksi toveiksi auringon kultaamaan lehtipuut, toisin ajoin taas sadekuuro huuhtoi maisemaa ja tiellä kulkijoita.

Viivähdimme menomatkalla Toisen kotikaupungissa hänen vanhempiensa haudalla ja palatessa lempiravintolassamme myöhäisellä sunnuntailounaalla. Satakunta kilometriä tuonnempana on minun Lapsuusmaani; veli ja vaimonsa kylällä vanhaa kotia kahdestaan asumassa, kummipojan perhe pikkuisineen kuntakeskuksessa omassa talossaan. Ja vanhainkodissa Äiti.

Hoivaosastolla on kolme pappaa ja viisi hopeahiuksista mummelia, enemmän tai vähemmän muistamattomia kaikki. Juttelen hoitajien ja jokaisen asukkaan kanssa äidin luona käydessäni. Viidesti päivässä asukkaat kutsutaan yhteiseen ruokailutilaan syömään tai kahville. Siinä on rollaattoreita ruuhkaksi asti, kun kaikki saapuvat ajokkeineen paikalle. Hoitaja huomioi ruokaa jakaessaan ystävällisesti jokaisen. Aamupäivähoitajat huolehtivat puhtaudesta, iltahoitaja auttelee nukkumaan.

Vaikka Äiti ei itse osaa kertoa missä on, hän tuntuu tyytyväiseltä, koska on vihdoinkin oikeassa paikassa. Kun oli juteltu ja muisteltu ja halattu, kysyin vieläkö kipeää olkapäätä särkee. – Ei se ennää niin kivistä, ko sie sitä silittelit, sanoo Äiti ja nauraa. On hyvä lähteä, kun Äiti jää toisten joukkoon ja kaikki hopeahiuksiset vilkuttavat hyvästiksi. Pian taas tapaamme, jos Luoja suo.

Näinä aikoina sopii ottaa kantaa ja olla mieltä monesta. Jos USA:n pankkikriisi ei hetkauta, koulusurmien kaikki käänteet on jo kaluttu ja Tanja Saarelan uusimmat lausahdukset eivät voisi vähempää kiinnostaa, onhan tässä vielä homoparien siunaamisesta syytetty pappi Liisa Tuovinen ja päätoimittaja Johanna Korhosen potkut Alma Median toimesta.

Tuomiokapituli ei pappiaan tuominnut, mutta eihän juttu siihen jää, kirkollisissa piireissä löytyy aina joku, joka kokee ylhäältä saatuna tehtävänä jatkaa valitusta moisesta jumalattomuudesta. Lapin Kansaa ei taida moni etelän ihminen lukea, mutta oudoksua sopii etelässäkin, kun media-alan ammattilainen ensin valitaan päätoimittajan tehtävään ja sitten irtisanotaan ennen kuin on ehtinyt edes aloittaa.

Näinkö arka asia julkistettu suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön yhä on? Fundamentalistisen näkemyksen mukaan normista poikkeavaa parisuhdetta ei kirkon piirissä voi siunata – sen vielä joten kuten ymmärtää, raamattua kun voidaan perustellusti tulkita monella tavalla – mutta papin syyttämistä siunaamisesta on vaikea tajuta. Mitä vahinkoa siinä tapahtui ja kenelle?

Lehden päätoimittajan parisuhteen laatu eivätkä puolison luottamustoimet taida olla ihan laillinen potkujen peruste. Onko väitetty väärä lausuma haastattelussa laillinen peruste irtisanoa, jos se koskee asianomaisen puolison poliittisia luottamustoimia, jotka eivät siis ole laillinen este? Ehkä olisi ollut viisaampaa antaa uuden päätoimittajan ja työnantajaosapuolten keskinäisen luottamuksen rakentua rauhassa. Vaan vahinko on jo tapahtunut ja oikeudenkäynti tuskin tuo irtisanotulle työpaikkaa takaisin tai kohentaa Alma Median imagokolhun jälkiä. Päätoimittajan paikka kyllä putsaantui vauhdilla edeltäjästä, mutta uutta ei ole.

Sivullisena voin vain olla sen puolella, jota koen väärin kohdeltavan.

Dalailama; Maailmankaikkeus atomissa; Tammi 2008
 

Tämä kirja ei ole nopeaa luettavaa, kesti minulla koko kesän pala kerrallaan nautittuna. Kirjoittaja on niin uniikki, että persoonasta muodostunut kuva häilyy taustalla koko ajan. Kirja ei tarjoile uutta tietoa maailmankaikkeudesta, mutta Dalailama pohtii kiinnostavalla tavalla länsimaisen tieteen ja buddhalaisen vanhan viisauden yhtymäkohtia. Minua kiehtoi itämaisten sävyjen maustama näkemys tieteellisestä maaailmankuvasta; kaikki viisaus ei tyhjene siihen, mikä voidaan tieteellisesti todistaa.
*
 

Kate Jacobs; Pieni lankakauppa; Gummeruksen Loisto-pokkari 2007 (4.p.)

Loppukesän suosikkipokkarini on tässä! Romaani on runsas (yli 600 sivua) ja letkeästi kirjoitettu. Arja Tuomarin suomennos säilyttää alkutekstin keveyden ja ilmavuuden. Luonnehtisin kirjaa viihdyttäväksi – eri asia kuin viihteellinen, joka saattaa luoda heppoisen vaikutelman. Amerikkalaisen elämäntyylin kliseet tunnistaa, mutta ne eivät tässä pokkarissa ärsyttäneet. Kirja oli oivallista iltalukemista, vaikka juoni tuntui koukuttavan.
*

Utsjoen Kylätalon puodista löysin taiteilija Elina Helander-Renvallin  kokoaman ja kuvittaman kirjasen Silde, saamelaisten myyttejä ja tarinoita. Esipuheessa sanotaan: ”Huolimatta siitä, minkä sisällön kukin myyteille antaa, ne ovat kaikkien käytettävissä. Ihmiset etsivät arjen keskellä selityksiä olemassaoloonsa, omaa tehtäväänsä elämässä, luojan suunnitelmia ja tietämisen kaavaa. – – Jälkimodernilla aikakaudella myytit auttavat laajentamaan nykyistä maailmankatsomusta ja muuntamaan erilaisia ajattelutapoja.” – Minulle Silde avasi saamelaisuutta ja pohjoista mystiikkaa.
*

Kaksi runokustannetta poimin Hailuodon Puikkarista: Helvi Juolan Kaarnalaiva ja minä sekä Suoma Taustan Merenmieli unelmin tilkitty.  Molempien runoissa on vahva meren tuntu, kirjoitettu meren äärellä eläneen ihmisen tavalla. Juolan Kaarnalaiva on myös kuvitettu merellisin mustavalkokuvin. Myös tuntemattomiksi jäävien runontekijöiden pienillä luontorunoilla on arvonsa – niissä välähtää viisaita ajatuksia, kauniita runokuvia.

”Minun syksyssäni pitää olla / tuulta ja myrskyä. / Pilvien pitää juosta ja lentää / ja kuun katsoa / repaleisten pilvien raosta / maan elämää. ”
– Helvi Juola